Hukassa

Tervehdys blogin lukijat ja seuraajat. Edellisestä kerrasta onkin jonkin verran kulunut aikaa. Elämä pyörii paritalon ympärillä ja kodin askareiden parissa.

 Töissä seurakunnalla käyn melkein joka maanantai 3 tuntia, sillä reuma ei oo oikein ole suosinut töiden tekoa. Infuusio hoidoissa olen juossut sairaalalla joka 6 viikko ja sen ansiosta olen saanut liikunta kykyni melkein normaaliksi. Tiedän myös sen että täytyisi löytää uusia töitä tai kouluttautua uudestaan, mutta mitä tekisin niin siinäpä taas pähkinää purtavaksi.? Olen kyllä miettinyt hakevani opiskelemaan kehitysvamma-alan ohjaajaksi, mutta tämäkin vain ajatuksen tasolla. Kuntoutuspolin lääkäri oli työntämässä minua ammatilliseen kuntoutus selvitykseen ja voin sen kerran käyneenä todeta vain ajan hukaksi ja ei kiinnosta asiaksi.

Muu perhe voi tällä hetkellä ihan hyvin. Äidin selkää ei leikata ainakaan vielä vaan mennään päiväkerrallaan kipujen kanssa eteenpäin. Toisaalta tuntuu pahalta sanoa mutta hyvä niin sillä hän voisi menehtyä siihen operaatioon. Lääkäri sanoi että sydän ei ehkä kestä sitä rasitusta ja nukutusta. 

Isä on käynyt tässä välissä myös lääkärissä ja kotonakin on saanut pitää silmät auki jos jotain ilmenee, mutta onneksi kaikki on ollut vääriä hälyytyksiä ja turhaa huolehtimista. Kehitysvammainen siskoni on viettänyt aikaa kanssani todella paljon ja on siis touhuttu yhdessä päivittäin. Joskus tuntuu kuin olisin hänelle äiti joka opettaa elämää ja pitää hänestä huolta. Kaksoissiskoni käy töissä ainakin toistaiseksi ryhmäperhepäivähoitajana siellä missä joskus itse työskentelin ja välillä kuuntelen haikeana sen juttuja työrintamalta. Nuorimmainen sisko odottaa silmän luomen kiristys leikkaukseen aikaa, hänellä on ollut silmän kanssa paljon terveys ongelmia yli puolen  vuoden ajan. Itse parantelen myös omaa silmä kulmaa jossa on koristeena näärännäppylä. 

Näin lopuksi on hyvä kertoa isoja asioita joita vielä pohtia kaiken tämän sirkuksen keskellä, sillä serkkutyttö pyysi minua tänään kummiksi tulevalle pienokaiselle ja tottakai sellainen tarjous houkuttelisi, mutta äitini sanat sai miettimään asiaa uudestaan. Olisinko hyvä kummi? (Hänen mielestä en osaa)  En omista ajokorttia ja välimatka on pitkä. En ole kovinkaan varakas, onko minulla mitä tarjota lapselle? Voinko olla niin paljon läsnä kuin pitäisi, sillä elämäni on muutenkin epäreilu. Emme ole olleet tulevan lapsen vanhempien kanssa tekemisissä oikeastaan vuosiin, niin miksi tulin valituksi? Heillä kuitenkin jo kaksi lasta entuudestaan ja kolmas on nyt tuloillaan. Äitini oli sitä mieltä että minun ei pitäisi ryhtyä kummiksi vaikka tiedän että tämä on unelmani joka ei ehkä koskaan enää toteudu ja tiedän senkin että se saattaa olla ainut mahdollisuus saada jokin lapsi osaksi omaakin elämää, sillä biologinen kello menee eteenpäin ja olen edelleen yksin ja todennäköisesti en voi tarjota edes omille vanhemmilleni isovanhemmuutta.😭

Näillä ajatuksilla ja mietteillä pitäisi käydä nukkumaan.

- Satsuma -