Huomenta

 

Sydänlasten viikko 07-14.02

Tervehdys täältä
sängynpohjalta vielä. 
Pian pitää lähteä aikaseen välivuoroon 
mutta hetki on vielä aikaa lötköillä sängyllä.
Pikkuisen väsyttää jo, 
mutta kai se on sallittua sillä onhan jo torstai. 
Viime viikolla oli 
rankka viikko kaikin puolin, 
sillä meillä on ollut työntekiä pula kun ripuli ja oksennustauti 
on kaatanut lasten lisäksi meidät henkilokunnankin pedin pohjalle. Lapsillakin oli 
kiukustumisen viikko. 
Tämä viikko on sujunut jo helpommin, 
sillä lapset ovat käyttäytyneet vähän paremmin 
ja suurin osa työntekijöistäkin 
on voinut olla jo töissä. 
(meillä 2 ryhmäperhepäiväkotia vieritysten ja teemme yhteistyötä) 


Ei sillä että sairastumiselle kukaan mitään voi, sillä olin itsekkin ripulitaudissa kolme päivää ja olo oli siis todella hankala. 
Nyt sitten se tauti tuntuu kiertävän  koko meidän pesueen. Osalla kuumeen  kera.
Nyt meinaa sitten jo uusi flunssa aalto hyökätä kimppuun kun vanhemmat tuovat puolikuntoisia lapsia hoitoon. Tällä viikolla pidämme lasten kanssa tiedeviikkoa ja olemme tehneet karkeista sateenkaaria, pippuri/saippua kokeita ja nenäliinamatoja johon ohje myös täällä blogissani.
Tänään värjätään paperia silkkipapereilla ja lumella.


Näin vielä lopuksi
pikaisia muita kuulumisia. Kävimme koko pesueen voimin elokuvissa, sillä julistimme päivää joka muutti 3 vuotta sitten meidän perheen elämän. Oli surua, huolia ja ennen kaikkea pelkoa siitä että miten tästä eteenpäin eletään
 ja osaako tehdä asioita oikein? Kun kotioloissa läheinen sairastuu se vaikuttaa koko perheeseen ja koko sakki joutui opettelemaan uusia asioita. Juhlimme arkea, sitä että olemme oppineet elämään uudenlaisessa elämässä ja sitä että olemme selvinneet yhdessä tänne asti.
Seurakunnan hommissa lauantaina vietetään ystävänpäivää ja ensi viikolla myös töissä teemme 
lasten kanssa niin.


Meillä vietettiin kehitysvammaisen pikkusiskon syntymäpäiviä pienten kakku kahvien merkeissä.
Täti ja isotäti kävi kahvilla.
Kuvan kortti meni tädin miehelle syntymäpäivänä ja nyt töihin.

- Satsuma -

Kommentit