Pyhis 05.11.

 


Pyhäinpäivänä pyhäkoulussa ihmeteltiin elämää
ja juteltiin siitä mitä raamattu kertoo Jumalasta.
Juttelimme lemmikeistä 
ja muista menetetyistä rakkaistamme,
sekä pääsimme vaeltamaan oman kylän hautausmaalle
kaikille avoinmelle pyhäinpäivän polulle.
Polulla oli monen laista kirjoitusta niin 
aikuisille kuin lapsillekkin.
Joukossa oli yksi koodikin joka vei kauniiseen videoon.


Jokaiselle pyhäkoululaiselle oli varattu yksi oma kynttilä 
jonka he saivat aikuisen avustamana 
sytyttää haluamalleen haudalle.
Myös Päkä jätti kynttilän muistolehtoon.


Seurakuntatalolle saapuessa yhdessä lasten kanssa 
meitä oli odottamassa lämmin kaakao
ja askartelimme oman elämänpuun yhdessä.
Puuhun piti askarrella paperista 
ja pahvista sitä mitä taivaasta tulee omaan mieleen.


Rukous
Sinä, Jumala, olet luja
kuin linna, vahva
kuin kallio.
Jumala, sinuun minä turvaan.
Sinä levität siipesi minun ylleni
ja minä olen turvassa
niiden alla.
Sinun kanssasi en pelkää.
AAMEN

Laulu
Sytytän haudalle kynttilän

Kommentit