Aurinko paistaa juuri nyt kun avasin tietokoneen
ja aloin kirjoittaa tänne blogiin kuulumisia.
Lauri Tähkän uuden albumin soidessa taustalla on hyvä pysähtyä
ja ruveta rustaamaan tekstiä.
Täällä meillä Pohjois-Karjalassa syksy jo näkyy puiden lehdissä
ja vettä on satanut ihan yllin kyllin.
syksyn tomaatti sato on kasvanut hyvin,
mutta toivon että ne viimeisetkin pullerot kerkeisivät kypsyä
ennen liian kylmiä ilmoja.
Uusi puhelin on juurtunut käteen niin että
tulee tartuttua siihen aina, jos ei ole muutakaan tekemistä.
Kaksi peliä on ladattuna
ja pikkusisko sai ylipuhuttua myös instagramin maailmaan,
minut löytää siis myös sieltä nimikkeellä satuliinia.
Se ei oo hyvä juttu joten täytyy ottaa itseä niskasta kiinni välillä
ja suunnata ajatukset muuhun tekemiseen.
Nyt tekeillä on yksi timanttityö.
Töissä on riittänyt tekemistä
ja tänään me leikittiinkin lasten kanssa lätäkköleikkejä
sekä leivottiin omenapiirakkaa,
sillä keittiötädit ovat innostuneet laittamaan meille omenoita.
Pientä flunssaa ja mahatautia
on lasten keskuudessa tällä hetkellä liikkeellä
ja tuntuuhan tuo että flunssa olisi tulossa myös itselle.
Lasten keskuudessa pyörähti myös enterorokko.
Töiden tiimoilta on työiltoja tulossa (kerran kk)
ja olihan meillä myös kolmen tunnin ensiapuiltakin tässä vastottain.
Syksyn tv-ohjelma kirjo on kiva
kun alkoi niitä sarjoja pyörimään jota itse tykkään seurata,
elikkä illalla on kiva rauhoittua tv.n äärelle katsomaan
mm; masked singer Suomi, koko suomi leipoo,
salatut elämät, suomen kaunein koti
ja tanssii tähtien kanssa.
Nyt kun päästiin tähän syksyn kuulimisiin niin
teille arvoisat blogin lukijat sekä tänne eksyneet
voin paljastaa sellaisen jota en ole vielä muualle huudellut.
Syksy tuo tullessaan uusia tuulija seurakunnan puoleltakin pyhäkoulun lisäksi,
sillä vanha luokanopettaja kävi puhumassa minua ympäri
seurakuntavaaleihin ja niinpä lopulta tein hakemuksen
ja olen aivan uuden asian edessä.
Ehdokas info on tulossa yhden työvuoron päätteeksi
elikkä sinne siis istumaan.
Mutta näissä tunnelmissa kohti viikonloppua.
- Satsuma -
Kommentit
Lähetä kommentti