Pyhäkouluun tutustuminen

 


Tervehdys kaikki pyhäkoulun ystävät.
Nyt se taas alkaa, 
sillä ensiviikolla meillä kotiseurakunnassa starttaa pyhäkoulu.
Tänä vuonna pyhäkouluun voi ilmottautua 4-8 vuotiaat
ja lastenkirkko kokoontuu lauantaiaamuisin.
Eilen kaikilla pyhäkoulusta kiinnostuneilla oli mahdollisuus tulla tutustumaan pyhäkoulu
maailmaan aivan avoimesti ja matalalla kynnyksellä.


Paikan päällä pääsi tutustumaan meihin ohjaajiin
ja mahdollisesti tuleviin pyhäkoulu kavereihin,
kahvin, teen ja mehun merkeissä 
sekä masun täydeltä herkkuja oli tarjolla.
Päkällä oli mukana omia pelejä,
sekä varaston täydeltä löytyi mitä mielenkiintoisempia leluja leikkeihin.
Myös väritys/tehtävä kuvia oli tulostettu kynähommia varten
ja askarteluunkin oli oma mahdollisuus.


Infoseinällä näkyi pyhäkoulun runko
ja lasten mietteitä pyhäkoulusta edellisiltä vuosilta.
Lapsille laitettiin myös osallistumistaulut malliksi
ja tänä vuonna lapsi saa valita kahden taulun väliltä 
kumman tauluista haluaa itselleen.
Infoseinän vierellä pyöri myös video menneiltä pyhäkoulukerroilta
ja sen eteen asetettiin toivelaatikko jonne sai jättää omat terveiset.


Näissä merkeissä pyhäkoulun tunnelmiin
ja ensi viikolla kohti pyhäkoulu lauantaita.
Myös tänne blogiin päivittyy viikon pyhäkoulu entiseen tapaan
elikkä sitten kun ehdin sen tänne kirjoittaa..

- Satsuma - 








Kommentit