Heippa rallaa täältä puolipilvisestä Pohjois-Karjalasta.
Täällä oli viikko sitten niin erikoinen luonnon ilmiö (ukkonen)
että pitäjästä kaatuili useita puita
sekä kylttejä lentele sinne ja tänne.
sekä kylttejä lentele sinne ja tänne.
Näin se vain menee
että ei sitä luonnon ilmiöistä koskaan voi tietää.
Meidän pihallakin kasvaa kolme isoa kuusta
ja kaksi niistä alkoi nostaa juuriaan ylös maasta
tämän kyseisein myräkän aikana.
Eräät "apina" miehet
kävivät kaatamassa nämä vaaralliset puut
kävivät kaatamassa nämä vaaralliset puut
ja näinpä meillä on ollutkin kaksin verroin risusavottaa.
Tänään teimme loputkin risut pois
ja sitten pitääkin aloittaa pottopuiden halkominen.
Aijemmin täällä blogissa
kerroin hakeneeni ryhmäperhepäiväkotiin hoitajaksi
ja kerroin käyneeni haastattelussakin.
kerroin hakeneeni ryhmäperhepäiväkotiin hoitajaksi
ja kerroin käyneeni haastattelussakin.
Maanantaina iltapäivästä sain puhelun
jossa kysyttiin että olenko edelleen kiinnostunut ottamaan viran vastaan.
No olenko?
Totta kai olen ja näinpä sain kyseisen paikan.
Työt alkaa 8 elokuuta
ja sopimus saapuu s-postiin.
Tässä siis on vielä pieni hetki kesälomaa jäljellä
joten voi olla että se menee puuhommissa melkein kokonaan.
Kommentit
Lähetä kommentti