Tervehdys kaikille.
Minä olen Nuu
ja jos et satu näkemään niin olen pieni porovauva.
Olen aloittanut top-jakson omistajani kanssa ja
ensimmäinen viikko on nyt takana.
Minun tarkoitus on toimia omistajani turvaleluna
ja lasten/ohjaajan välisenä kommunikaation apuvälineenä.
Osallistun yhdessä omistajani kanssa päiväkodin arkeen
ja toimimme siinä apuna parhaamme mukaan.
Joskus pääsen tutustumaan mitä erikoisempiin unikavereihin
ja olen päässyt myös nukkumaan lasten viekkuihin.
Tässä top-jaksolla minulla on myös ihan oikea tehtävä,
sillä minun nimissä on sellainen pienimuotoinen projekti nimeltä
huomaa hyvä.
Projektin tarkoitus on nähdä kaverissa hyviä juttuja,
sekä harjoitellaan yhdessä ja yksin toimimista
erilaisilla puuha osioilla.
Hyvät teot kirjataan ylös ja
ne laitetaan päiväkodin seinustalle niin
että kaikki voivat lukea niitä.
Aloitin tänään ensimmäisen
Nuu-hetken pienellä satukirjalla
jossa tarina kertoi erilaisista käytöstavoista.
Kirja kertoi tarinan hassulla mutta opettavaisella tavalla,
ainakin minä ja lapset pidimme siitä kovasti.
Minun hetkeni alkaa sillä että jokainen osallistuja saa näyttää tunnetaulusta
sellaisen hymiönaaman joka kuvaa sen hetkistä tunnetta.
Hetkeni lopetetaan sukka ja tossu loruun,
joka on hyvä ja rauhallinen tapa siirtyä seuraaviin puuhiin.
-Nuu-
Kommentit
Lähetä kommentti