Vuosi sitten elämässäni elettiin hiljaiseloa ja koko tammikuulta tuli vain 8 postausta,
nyt niitä on jo 13, kpl.
Viimeisimmässä postauksessa kerroin että blogi hiljenee joksikin aikaa ja en alkanut siinä sitä sen kummemmin selitellä, nimittäin se oli raskasta aikaa minulle ja perheelleni.
Päivittelin hiljaiselon kuulumisia seuraavan kerran 6.helmikuuta ja siinä kerroinkin että kaksi viikkoa on mennyt itkien ja hölmötellen, sillä suuri leikkaus oli juuri ohi ja toipuminen alkoi.
Se oli meidän perheen uusi alku ja kaikki muuttui kerralla.
Silloin totesin että kylläpä ihminen on sopeutuvainen silloin kun sen on vain pakko olla.
Maaliskuun alussa alkoi elämä taas voittaa puolelleen ja pääsin pikkuhiljaa kotona olon jälkeen
kohti jonkin laista työelämää, sillä seurakuntamme pyhäkoulut alkoivat
vaikkakin koronan takia aloitimme senkin etänä, mutta kuitenkin.
Perheessämme toipilaan voiti alkoi olla jo sitä luokkaa
että minäkin pääsin irtautumaan joksikin aikaa kotoa ja
elämä alkoi muutenkin tasoittumaan.
Nyt vuosi siitä eteenpäin koronan takia jatkamme seurakuntamme pyhäkouluja ehkäpä etänä,
mutta olen päässyt taas kiinni etes pieniin työsuhteisiin.
Meidän sen hetkinen toipilas voi olosuhteisiin nähden hyvin
ja jaksaa puuhailla lähes normaaliin tapaan
(sen mitä annetaan sen tehdä).
Näissä tunnelmissa kohti juhlien viikon loppua, mutta siitä sitten maanantaina lisää.
Satsuma
Kommentit
Lähetä kommentti