Tervehdys sinulle pyhäkoululainen ja pyhäkoulusta innostunut.
Eilen meillä oli pyhäkoulussa lastenoikeuksien pyhis
ja lapset itse saivat suunnitella pyhäkoulun.
Pieniä esimerkkejä tietenkin oli esillä ja apuna vaikeisiin tilanteisiin.
Niistä kerron seuraavaksi:
Ryhmä jaettiin kahteen osaan ryhmä 1 ja ryhmä 2.
RYHMÄ 1.
Sai rakentaa alttarin erilaisista tarvikkeista esim:
vaihtoehtoina oli kaksi liinaa, helmiä, käpyjä, led-kynttilöitä, enkeleitä yms...
Lapset ottivat ilon irti tästä alttarin rakentamisesta ja laittoivat kaiken esille.
Samalla ryhmä valitsi loppulaulun kahdesta laulusta ja laululeikistä.
Sai miettiä yhdessä rukousta erilaisten aiheiden avulla
esim: kiitoksen aiheita, murheita, huolia ja toiveita.
Lopuksi niistä koottiin LASTEN RUKOUS.
Toinen tehtävä tällä ryhmällä oli keksiä päivän puuhaa erilaisten vaihtoehtojen avulla.
Esim: värityskuvia, tehtäväkuvia, askarteluja sekä leikkimistä.
Askartelimme rannerenkaita talouspaperihylsyistä ja pahvista silmälaseja.
Lopuksi nautittiin eskimopuikkoja sekä maitokaakaota.
Lasten rukous: Rakas Taivaallinen Isä.
Kiitos kun annat meidän olla yhdessä tänään täällä.
Kiitos kun annat meille ruokaa ja kiitos vanhemmista.
Pelkään pimeää ja toivon että annat meille valoa ja suojelet meitä pimeässä.
Suojele ja varjele meitä sekä perheitämme.
AAMEN
Laulu: Valonsäde laululeikki LV 108
Laulun voit kuunnella täältä: https://youtu.be/XhgGW50A0QI
HUOM!
Pyhäkoulu vain blogissa ensiviikolla vallitsevan koronatilanteen takia.
Kommentit
Lähetä kommentti