Syysloma

 


Pimeä harmaa maanantaiaamu
kun Elisa lakasi kuistilta lehtiä 
pikku Ensio apunaan.
Ensio keräsi lehtiä kyytiin omaan taaperokärryynsä
ja ajeli innokkaasti ympäri pihaa.


Sateinen tiistai, koko päivän satoi kuurosateita 
ja niinpä talon lapset viihtyivät enemmän sisällä.
Saunatuvalla kuului milloin minkäkin laisia ääniä,
sillä siellä pyöri elokuva maratoni.
Ensiota ei välillä elokuvat kiinnostaneet 
joten hän uppoutui katselemaan omia kirjojaan.
(Kuvaus hetkellä oli hänellä Puppe kirja kesken)


Syysloman kolmas päivä ja isovanhemmat 
Henni ja Hermanni tulivat Tuulitukkien luokse kyläilemään.
Tullessaan he toivat tuliaiseksi pienen puisen kärryn jonka kyytiin mahtui koko lapsi lauma.
Hermanni veteli lapsia kärryllä Hennin kanssa vuorotellen 
ja lapsilla oli niin hauskaa että
eivät meinanneet malttaa mennä nukkumaan.
" Tämä kärry varmasti tulee moneen käyttöön tässä talossa."
- Hannu isä tuumasi vanhemmilleen.


Torstai aika pilvinen ja välillä vähän kuurosadetta heittelee niskaan.
Elisa lakaisi ja raivasi viimeisetkin puusta pudonneet lehdet pois parvekkeelta ja kuistilta.
Onneksi työtä ei tarvinnut tehdä yksin, sillä Henni mummo tuli ilomielin auttamaan Elisaa
ja pikkuisen työn lomassa leikittiin myös lehtikasoissa.


Perjantai aamu ja maassa oli yöllä satanut ensilumi.
Tuulitukat raivailivat keinuista istuintyynyjä varastoon 
ja lapset innostuivat lumesta leikkien lumisotaa.


Lauantai aamuna kaikki pienetkin lumet oli sulaneet yön aikana pois.
Eemeli oli päässyt rakentamaan 
Hannu isän ja Hermanni papan kanssa
kukkalaatikoita äidille.


Sunnuntai ja viimeinen lomapäivä.
Ulkona satelee välillä vettä ja on muutenkin kolea ilma.
Elisa ja Ensio pääsivät Henni mummon ja Kerttu äidin kanssa kaupungille kanervoita ostamaan.
Kotona kanervat istutettiin miesten rakentamiin kukkalaatikoihin.

Sillä aikaa kotosalla Hannu isä, Hermanni pappa ja Eemeli rakensivat lasten ulkokeinut,
joita piti päästä lasten heti testaamaan.
Lasten keinuessa talon vanhemmat 
isovanhemmat hörppivät donitsi kahvit ennen kuin
Hennin ja Hermannin piti lähteä kotiin.





Kommentit

Lähetä kommentti