Ulkona paukkuu jälleen pakkanen (pitkän lämpöjakson jälkeen) kylmä viima puhaltelee ja höttö lunta välillä satelee. Lumitöitä siis riittää ja muutenkin puuhaa.
Blogi on ollut nyt perhesyistä hiljaiselolla. Yhdellä meistä, todettiin elinikäinen melko vakava sairaus aivan yllättäin. Suuri leikkaus on nyt takana ja toipuminen on lähtenyt sut hyvin liikkeelle. Uuden elämän ja uuden oppiminen vaatii oman aikansa ja totuttelunsa. Niinpä meillä eletään nyt päivä kerrallaan.
Nyt pidän olosuhteiden pakosta, jonkin laisen tauon, töiden hakemisesta sun muista, jotta voin olla mahdollisimman paljon kotona auttelemassa ihan arkisissa toiminnoissa. Lähinnä tämä kaksi viikkoa on mennyt itkien, peläten ja muutenkin hölmötellen. Välillä tosin ruokaa tehden ja siivoillen. Kuitenkin toivon ja luotan siihen että kaikella on tapana järjestyä ja meidänkin perhe saa/pääsee takaisin kiinni etes jonkinlaiseen perusarkeen.
Nyt vain on koetettava jaksaa eteenpäin ja toivoa parasta.

Kommentit
Lähetä kommentti