Joulumyyjäisiä ja adventti messu.

Heippa hei lukijat. Se on joulukuu ihan kivasti ottanut tuulta alleen ja jo toinen päivä.
Ensinnäkin pyydän anteeksi että en ehtinyt laittamaan joulukalenterin ensimmäisen päivän luukkua juuri prikulleen, mutta niin hän minä sanoin, että postaan sen heti kun on vain aikaa.
On tässä ollut kaiken laista joulupuuhaa sun muuta, niin ei oikein meinaa itsekkään perässä pysyä. Tässä välillä on tullut käytyä kaksissa joulumyyhäisissä, joista toisesta lähti mukaan pienen pojan ja hänen äidin tekemiä sydämmenmuotoisia kynttilöitä. Laitan kynttilät sitten  joulu pöytään ja sunnuntaina oli adventti perhe messu omalla koti kirkolla.  
Messun jälkeen pidin työparini kanssa askartelu pistettä, jossa teimme kaksi oikein ihanaa joulukuusen koristetta. Toinen kaunis enkelipallo ja toinen Jeesus-lapsi. Askartelu pisteellä oli vilinää ihan viimeiseen minuuttiin asti. Kotona rentoutumisen hoiti suklaa ja elokuva. Lämmintä saunaa unohtamatta.


Näissä tunnelmissa oikein ihanaa joulukuun toisen päivän iltaa ja tulevaa viikkoa.

Satsuma



Kommentit