Joulukuun 6 luukku


                                                  Baloo kertoo joulusta

Viidakon keskellä virtasi hiljainen joki, jonka liplatusta poika nimeltä Mowgli kuunteli aina yhtä mielellään. Auringonsäteet siivilöityivät palmunlehvien läpi ja lämmittivät ihanasti Mowglia. Kaikkein parasta oli loikoilla joessa kelluvan Baloo-karhun vatsalla ja kuunnella tämän hauskoja tarinoita. Tänäänkin ystävykset olivat saapuneet joelle viettämään lokoisaa iltapäivää.

"Kertoivatko sudet sinulle koskaan joulusta?" Baloo-karhu kysyi Mowglilta, joka oli elänyt ensinmäiset vuotensa susien laumassa.
"Eivät", Mowgli sanoi, "mutta haluaisin kuulla joulusta. Kerro siitä jotakin!"
"Niin ajattelinkin tehdä", Baloo virkkoi. "Joulu on vuoden ihanin ja kaunein juhla. Sinun kaltaisesi ihmislapset koristelevat sen kunniaksi puun ja..... "
"Miksi he koristelevat puun?" Mowgli keskeytti. "Puuthan ovat jo täynnä koristeita. Niissä on kukkia, hedelmiä ja kaikenvärisiä luntuja. Katso vaikka!"

Baloo-karhu silmäili ympärilleen vehreässä viidakossa ja huomasi, että Mowgli oli aivan oikeassa. "No, tuota noin. Niin he kuitenkin tekevät. Sitten sytyttävät kynttilöitä ja...."
"Sytyttävätkö he tulen?" Mowgli kauhisteli. "Yrittävätkö he sillä keinoin pitää tiikerit loitolla?"
"Jaa", Baloo tuumasi "En minä sitä tiedä. Mutta tiikerit pelkäävät tunnetusti tulta, joten ajatuksesi ei ole lainkaan hullumpi. No, oli niin, tai näin, niin seuraavaksi lapset syövät höyryävää puuroa ja kauniisti koristeltuja piparkakkuja, ja...."
"Puuroa ja piparkakkuja?" Mowgli huudahti. "Mitä ne sellaiset ovat? Minä suosittelisin, että he kiipeäisivät puuhun ja poimisivat ruuaksi appelsiinejä, banaaneja ja kookospähkinöitä. Mitään herkullisempaa ei olekkaan!"
"Ei niin!" Baloo sanoi ja mauskutteli suullaan. "Mutta ei joulu siihen pääty. Illan kohokohta on, kun joulupukki tuo lapsille lahjoja."
"Lahjoja?" Mowgli ihmetteli. "Ei lahjoja tarvitse tuoda. Nehän ovat koko ajan läsnä. Kuten ystävyys, joka on lahjoista parhain. Siinä sinä olet nytkin, vaikka ei ole edes vielä joulu!" Mowgli huudahti ja silitteli karhuystävänsä pehmoista turkkia.
"Taas kerran oikeassa" Baloo myönsi ja halasi lämpimästi pientä ihmispoikaa.

Kommentit