Joulukuun 12 luukku



                                       Kapteeni Koukun jouluyllätys


Peter Panin korvanjuuressa kuului ärtynyttä kilinää, joka voimistui voimistumistaan.
"Anna jo olla! Minä jekutan häntä vain ihan vähän", Peter Pan sanoi pienelle keijulle, joka yritti epätoivoisesti estää hänen suunnitelmansa.

Peter Pan oli löytänyt salaisen poukaman, johon Kapteeni Koukun laiva oli ankkuroitu. Hän oli täysin varma, että vanha merirosvo punoi katalia juonia ja aikoi yllättää tämän itse teossa. Helinä-keijju ei ollut Peterin puuhista lainkaan mielissään. Jouluun oli enää vain reilu viikko, eikä Helinä suvainnut, että joulunaikaan juoniteltiin tai tehtiin jekkuja. Sen torut kuuluivat Peterin korvaan vain vienona kilinänä, mutta poika kyllä tiesi, että Helinä oli tosissaan. Peter Pan oli kuitenkin päättänyt suorittaa tehtävänsä loppuun. Hän kurkisteli varovaisesti laivan ikkunoista sisään ja oli huudahtaa hämmästyksestä keittion kohdalla. Näky oli täysin odottamaton! Kapteeni Koukku rakensi piparkakkulaivaa punainen esiliina yllään. Peter Pan oli nähnyt elämänsä aikana vaikka mitä, mutta tämä vei kyllä voiton. Poika ei pystynyt pidättelemään nauruaan vaan alkoi hekottaa kippurassa. Nauru kantautui laivan sisälle asti. Kapteeni Koukku kimmastui ja pui vihaisesti koukkuaan. Tätä Peter Pan vielä katuisi! Kardemumman tuoksuinen merirosvo säntäsi taistoon. Juuri kun tappelupukarien miekat lähestyvät toisiaan, niiden väliin singahti äkäinen Helinä-keiju tonttulakki päässään. Koukku ja Peter Pan hämmästyivät niin, että taistelu unohtui. Helinä-keiju osoitti tonttulakkiaan ja heilutti valkoista lippua.

"Helinä haluaa, että teemme sovinnon joulun kunniaksi", Peter Pan tulkkasi. "Anteeksi, että nauroin sillä tavalla. Piparkakkulaivasi on oikeastaan aika hieno!"
Koukku tuhahti, mutta oli samaa mieltä. Laiva oli hänen suuri ylpeytensä. "Hyvä on," hän myöntyi. "Laskeutukoon välillemme hetkeksi rauha, senkin pojanvintiö."

Helinä-keiju kilahti iloisesti, kun vihamiehet löivät kättä päälle ja toivottivat toisilleen hyvää joulua. Jopa veneen vierellä lipuva krokotiili näytti tävallista leppoisammalta. Tänä vuonna Mikä-mikä-maassa vallitsisi täydellinen joulurauha.

Kommentit