Kauniita tekoja
Talviaamu oli yhä hämärää ja ulkona leijui suuria, hattaraisia lumihiutaleita. Kaikkialla oli hiljaista ja tyttö nimeltä Belle nautti levollisesta tunnelmasta. Hän puikki lumotun linnan huoneesta toiseen ja sytytteli kynttilöitä palamaan. Kylläpä ne valaisivat linnaa kauniisti!
Belle saapui pian hirviön huoneen luo ja koputti varovaisesti oveen.
"Oletko hereillä?" Belle kysyi. "Tulin loihtimaan sinullekin joulumieltä."
Huoneesta kuului vain hiljainen tuhahdus. Belle raotti ovea ja näki ikkunan äärellä suuren, kumaraisen hahmon. Hirviö nojasi kädellä poskeensa ja tuijotti ulos surullisin silmin.
"Onko jokin hätänä?" Belle kysyi ja kiirehti hirviön luo, mutta se kääntyi poispäin Bellestä ja riiputti päätään. "Kertoisit nyt, mikä sinua vaivaa," Belle sanoi hirviölle. "Haluaisin auttaa".
Hirviö tiesi, että Belle oli sen ystävä ja niinpä se päätti paljastaa huolensa.
"Muistatko, kun luit minulle sen sadun joulusta?"
Belle nyökkäsi. "Luulin, että pidit siitä!"
"Niinhän minä pidinkin", hirviö sanoi. "Siinä kerrottiin, kuinka kiltteys palkittiin jouluna. Mutta minä en ole tainnut olla kovin kiltti."
Belle pyöritti päätään. "Et saa sanoa noin!"
"Olen äksyillyt aivan liikaa", hirviö totesi alakuloisesti.
"Karjuin kamalasti, kun kaadoin maitokannun pöydälle ja ärähtelin silloinkin, kun kompastuin jalkoihini ja tuiskahdin lumikasaan. Ja muistatko vielä sen kerran, kun nauroit minun maitoviiksilleni ja tömistelin ullakolle mököttämään?"
Belle nauroi. "Muistanhan minä. Mutta muistatko sinä, mitä muuta tapahtui? Siivosit pöydälle kaatuneen maidon, rakensit meille pihalle lumilinnan ja järjestit minulle ihanan illallisen, kun lopetit vihdoin maitoviiksistä mököttämisen."
Hirviön suupielet nykivät ja pian se jo hymyili leveästi. "Kyllähän minä nuo tapaukset muistan. En taidakkaan olla ihan niin äksy kuin kuvittelin."
"Et todellakaan", Belle sanoi ja halasi ystäväänsä. "Olet maailman ihanin hirviö ja voin luvata, että meille koittaa mitä ikimuistoisin joulu!"
Kommentit
Lähetä kommentti