Oikein pirteää marraskuun alkua kaikille teille, jotka olette tulleet lukemaan blogiani. Se on meillä ainakin näin kuukaus ennen joulukuuta niin ilo ylimmillään. Joulun valmistelu alkaa ja jos oikein hyvin käy niin saattaa sitä tontun jälkiäkin tai vaikka tontun nähdä ulkosalla.
Tänään minun kotipiha piiriin oli, tonttu tassutellut istuskelemaan milloin minnekkin kohdalle ja voin sanoa että yhdellä siskollani oli hauskaa jututtaa tätä ihmetystä ulkoillessa. Huomenna on virallisesti sellainen rauhoittumisen päivä, sillä ainakin meillä ei koskaan ole halloweenia vietetty niin antaamuksella kuin monissa
tuntemissa perheissä tehdään. Pyhäinpäivä on minulle se menetettyjen rakkaiden muisto päivä ja silloin on tapana käydä haudoilla viemässä kynttilöitä. Niin myös tänäkin vuonna. Myös kotona on tapana poltella kynttilöitä ja syödään pikkuisen juhlavammin kuin yleensä.
Joten minun puolesta oikein hyvää loppu iltaa ja viikon loppua kaikille.

Kommentit
Lähetä kommentti