Vk 42 kuulumiset


 Heippa kaikki ja anteeksi että ei ole täällä blogissa oikein minua näkynytkään. On ollut niin kiireinen viikko, että ei ole ehtinyt tietokonetta aukomaan maanantain jälkeen.
Joten niin tässä nyt on päässyt käymään, että tänään on jo perjantai ja on aika toivottaa oikein ihanaa viikon loppua teille kaikille, jotka olette tulleet lukemaan tätä postausta.

Tiistai päivänä tuli vierailtua pitkästä aikaa Kuopion Ikeassa ( kuvat ovan sieltä). Mukaan tarttui niin säilytykseen liittyviä astioita, sekä taulun kehyksiä ja muuta sellaista sisustukseen liittyviä asioita.
Kun ikea tuli kierrettyä niin sitten maistuikin juominen ja mikäpä olisi sen parempaa kuin  Jungle Juice Bar smoothiet ja valintaa kyllä riitti laidasta laitaan mutta päädyinkin juomaan Killer Bee nimistä juomaa. Joka sisälsi: mangoa, ananasta, passiota, appelsiiniä ja jäitä.

Joko sinä olet muuten sisustanut kotiasi jouluiseksi.?
Niin kuin marketeissa, niin myös ikeassa oli jo esillä joulu krääsää ja voin sanoa että olen kyllä joulu ihminen, mutta en oikein vielä niitä esille laittaisi (on ihan liian aikaista aloittaa niihin ehtii kyllästyä).
Tosin ensimmäisen joulu glögin ja piparin olen nauttinut tätini luona, kun kävin hänen luona pelailemassa korttia keskiviikkona. Samoin setäni luona tuli vierailtua silloin.

Eilen tuli vietettyä melkein koko päivä kaupungin idyllissä tehdessä erilaisia ostoksia ja milloin olen ollut kotona nii se aika on mennyt siivoillessa sellaista pientä huonetta. Sieltä lähtee tavaraa niin keirrätykseen kun kirpputorillekkin.


 Näissä tunnelmissa viikon loppuun ja kohti uuden viikon tuulia.

Satsuma












Kommentit