Vauhdikas viikonloppu

Se on sitten maanantai ja alle -10 asteen pakkanen ulkosalla.
Ensilumi satoi maahan täällä Pohjois-Karjalassa viikonloppuna lauantaina. Lauantaina vietettiin myös paloasema päivää ja minäkin "eksyin" kylämme omalle paloasemalle.
Paloasemalla pääsi tutustumaan ambulanssiin, paloautoon ja pelastusveneeseen, jota ei yleensä näe kuin laivasatamassa parkissa.
Palokunnan varusteitakin oli laitettu kivasti esille ja palokypärää sai halutessaan kokeilla päähänsä.
 
 Sunnuntaina vietettiin äitini syntymäpäiviä. Hän väkersi itselleen täytekakun, kun en minä ehtinyt leipomaan. Tädin kanssa kuitenkin siinä kakkukahvien ohella, ehti pelailla pienen lautapeli erän Suomen huutokauppa peliä, sillä vieraita tuli ihan mukavasti ryhmittäin, niin oli sitten aikaakin olla..

Näiden kuulumisien myötä oikein hyvää viluisen viikon alkua kaikille. 





Kommentit